Sinustako tapahtumajuontaja?

Oletko leikitellyt ajatuksella, että nousisit lavalle kymmen-, sata- tai tuhatpäisen yleisön eteen juontamaan tapahtumia ja haastattelemaan eri alojen mielenkiintoisia ammattilaisia? Juontajan tehtävä on monipuolinen eikä sisällä ainoastaan valmiksi suunnitellun spiikin lukemista paperilapulta. Juontajan on osattava ottaa yleisö haltuun, lukea ihmisten reaktioita ja reagoitava niihin ja oltava valmiina mihin tahansa, mitä lavalla tai sen ulkopuolella tapahtuu. Juontaja toimii ikään kuin tapahtuman kertojana, johon kuulija voi luottaa.

Jos juontajan tehtävälista kuulostaa sinua kiinnostavalta, voisi juontajana toimiminen olla sinua varten. Juontajaksi voikin alkuun pestautua esimerkiksi yhdistysten ja yritysten pikkujouluihin, gaaloihin ja juhliin. Kun olet kerryttänyt juontokokemusta, voit ilmoittautua juontajatoimiston listoille, josta sinut voidaan buukata keikkoihin ympäri Suomea.

Ennen juontokeikkaa on hyvä tarkistaa oma ulkoinen olemus. Juontaja edustaa yleisön silmissä tilaajaa, joten jos juontaja on homssuinen, tulee koko yhtiöstä tai organisaatiosta homssuinen kuva. Siksi juontotehtävissä on hyvä panostaa siistiin, huoliteltuun ulkoasuun. Selvitä, tarjoaako oma vaatekaappi sinulle hyviä juontovaatteita, vai tarvitseeko sinun tehdä visiitti esimerkiksi vaatelainaamoon tai -kauppaan. Kampaajalla käyminen ennen keikkaa on hyvä idea, jos huomaat hiustesi kaipaavan fiksausta. Meikin suhteen voi olla hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, mikäli omat taidot eivät ole vielä lavameikin tasolla.

Juontajan tulee tehdä hyvää pohjatyötä tapahtumajärjestäjän kanssa, jotta kokonaisuus on mutkaton. Palaverissa tulee selvittää tapahtuman tavoite ja syy, yleisön ikäryhmä ja muu demokrafia, juontokieli ja juonnon sävy ja tyyli. Tapahtumajärjestäjällä saattaa olla valmiiksi kirjoitetut juonnot, jotka vain muokkaat omaan suuhusi sopivaksi. Toisinaan juontajan rooli on melko vapaa ja pääset käyttämään omia stand up -koomikon kykyjäsi.